Finnish Martial Arts Federation ry (FMAF)
Seuramme kuuluu myös Finnish Martial Arts Federation ry liittoon, josta alla lisätietoa ja tapahtuma.
Liitto
Finnish Martial Arts Federation ry (FMAF) on uusi kamppailulajien kattojärjestö. Toiminta on käynnistynyt virallisesti 2.9.2024, ja sen tavoitteena on edustaa kaikkia kamppailulajeja tasapuolisesti ja puolueettomasti. Liiton tarkoituksena on edistää lajeja, jotka ovat kansainvälisesti arvostettuja mutta jääneet Suomessa aiemmin vähäisemmälle huomiolle, kuten murskaus (kyukpa/breaking).
FMAF:n keskeisenä tavoitteena on yhdistää eri kamppailulajien harrastajat ja ammattilaiset, tarjota alusta lajien kehitykselle sekä edistää yhteistyötä lajien välillä. Liitto tukee seuroja, valmentajia ja harrastajia kehittämään taitojaan niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, ja toimii avoimena sekä puolueettomana järjestönä, joka korostaa oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Liiton perustajajäsen ja puheenjohtaja Timo Jansson korostaa tarvetta tarjota kamppailulajeille tasapuolinen foorumi, jossa jokainen laji saa ansaitsemansa arvostuksen. FMAF pyrkii rikkomaan rajoja lajien välillä ja vahvistamaan yhteishenkeä. Tavoitteena on tuoda Suomeen uusia kilpailuja, tapahtumia ja koulutuksia, jotka tarjoavat jäsenille mahdollisuuksia kehittää taitojaan ja kilpailla kansainvälisellä tasolla.
Yhteisöllisyyttä edistävässä liitossa korostuu ajatus "Join the tribe", joka kutsuu eri kamppailulajien edustajat yhteen jakamaan kokemuksia ja rakentamaan yhteisöllisyyttä. Liiton arvot, kuten hyvinvointi, toisen huomioiminen ja kamppailulajien kasvatuksen merkitys, ovat keskeisessä roolissa FMAF:n toiminnassa.
Tule mukaan jäseneksi seuraavin tiedoin:
- Henkilö jäseneksi vain 35€ / V (sisältää jäsenyyden vuodeksi ja kutsut tilaisuuksiin ja nimi liitossa)
- Seurajäseneksi vain 250€ / V (sisältää seurajäsenyyden liitossa ja kutsut kaikkiin mukaan, logot ym)
- Kannattajajäseneksi vain 25€ / V (sisältää nimen seuran mukana rekisterissä)
FMAF JÄRJESTÄÄ 15.03.2025
GUINNESS BREAKING FESTIVAL 2025 TAPAHTUMAN
"MURSKAA RAJASI"
Pääyhteistyökumppani: HAKUSESSA, mutta heti kun löytyy niin logot ja kaikki tiedot tulille!
Muita tapahtuman tukijoita (sponssi tms) ja talkoo porukkaa seuroista kaivataan lisää!
Tapahtuma tarjoaa upeaa FESTIVAL viihdettä!
- 15.3.2025 Tapahtuma avataan maamme laululla ja nopeilla avauspuheilla
- EM MURSKAUSKILPAILUN ja SM VOIMALYÖNTIKILPAILUN
- Upeita BÄNDEJÄ ja ARTISTEJA, DJN
- KOOMIKKOJA, TANSSIJOITA, SCUUTTI TOUHUA ja KISOJA
- VOIMAMIEHIÄ ja ENNÄTYSMIEHIÄ
- Muita esityksiä, murskausnäytöksiä, itsepuolustusta ja kamppailulaji juttuja
- Myyntikojuja ja erityisalueen VIP- VIERAILLE, kysy lisää tästä info@fmaf.fi
- MAHDOLLISUUDEN OSALLISTUA VOIMALYÖNTIKISAAN joka OPEN YLEISÖLLE
- Virallisia GUINNESS WORLD RECORDS yrityksiä 2kpl
- AWARDS PALKITTAVIA
Tapahtuma huipentuu PÄÄTÖSJUHLAAN
Tapahtuma tukee Pelastakaa Lapset ry:n LASTEN ja NUORTEN LIIKKUMISTA
SOPII KAIKILLE niin lapsille, nuorille, aikuisille, perheille, liikuntarajoitteisille kuin kilpailijoille
AIKATAULU "MURSKAA RAJASI"
AAMUPÄIVÄ:
➢ 10:00 - 10:30 ILMOITTAUTUMINEN KILPAILIJAT Lapset/Kids, Kadetit/Cadets ja Juniorit/Juniors
➢ 10:30 - 11:00 Kilpailusäännöt kilpailijoille / lajit (Joukkueenjohtajat ja tuomarit)
➢ 11:00 - 14:00 Kilpailut lapset, kadetit ja juniorit + yleisölle Open voimalyönti kisa alkaa
ILTAPÄIVÄ
➢ 14:30 - 15:00 ILMOITTAUTUMINEN KILPAILIJAT Aikuiset/Adults & Joukkueet/Teams
➢ 15:00 - 15:30 Avajaisseremonia, tervetuliaispuhe, FIN laulu/liput+artistit, Vipit ym
➢ 16:00 - 19:00 Kilpailut Adults, Teams + yleisölle Open voimalyönti kilpailu jatkuu
LOPETUS:
➢ 19:30 - 20:00 Guinness World Records yritykset 2kpl
➢ 20:00 - 20:30 AWARDS ja Loppuseremonia
JUHLAT PAIKAN PÄÄLLÄ JATKUU!
LIPUT SISÄLTÄÄ
KILPAILIJOILLE
KUKA MURSKAA ENITEN
MIKÄ KAMPPAILULAJI VOITTAA
KUKA LYÖ KOVITEN
Kutsu EM kilpailuihin 15.03.2025
Kilpailijat, tervetuloa osallistumaan FMAF:n järjestämiin Euroopan ja Suomen mestaruuskilpailuihin, jotka pidetään 15.3.2025. Tapahtuma kantaa nimeä "Murskaa Rajasi", ja siihen sisältyy Guinness Breaking Festival. Kisassa on tarjolla sarjoja kaikenikäisille ja -tasoisille kilpailijoille*). Tarkemmat sarjatiedot ja kilpailun aikataulut löydät KUTSU-linkistä.
EM Kilpailuihin voivat osallistua Euroopassa asuvat KAMPPAILULAJI kilpailijat. Ulkomailta osallistujien on esitettävä passi kilpailuun osallistuessaan. Voimalyönnin SM kilpailut on Open eli avoin kaikille ihmisille!
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen kilpailuun tulee tehdä viimeistään 10.3.2025. Voit ilmoittautua täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja lähettämällä sen sähköpostitse osoitteeseen breaker@fmaf.fi. Muista liittää mukaan maksukuitti osallistumismaksusta.
Maksaminen
Maksut tulee suorittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistumismaksu on 40 €, ratamurskaus 50 €, joukkuemaksu 30 €/hlö ja lisälaji 20 €/laji. Open -voimalyöntimaksu on 30 € ja sisältää FMAF:n jäsenyyden vuodeksi. Maksuohjeet ja tilinumeron löydät ilmoittautumislomakkeesta.
EM-kisamaksut
- Murskaus osallistumismaksu | 40€ |
- Lisälaji | 20€ |
- Ratamurskaus maksu | 50€ |
- Joukkuelaji maksu | 30€ |
SM-kisamaksut
- Voimalyöntimaksu | 30€ |
WHO BREAKING THE MOST
WHICH MARTIAL ARTS WILL WIN
WHO HITS HARD
Invitation European championship tournament 15.03.2025
Pasilan urheiluhalli, radiokatu 22, 00240 Helsinki
Competitors, welcome to participate in FMAF’s European and Finnish Championships, to be held on March 15, 2025, at Finland. The event is called "Break Your Limits" and includes the Guinness Breaking Festival. There are categories for all ages and skill levels*). For detailed series and event schedules, please refer to the INVITATION.
EM Competitions can be taken by MARTIAL ARTS SPORT competitors living in Europe. Participants from abroad must present their passport when participating in the competition. The Powerhit SM competitions are Open, i.e. open to all people.
Enrollment
To participate in the event, enrollment must be completed by March 10, 2025. Please fill out the registration form and email it to breaker@fmaf.fi. Don’t forget to include the payment receipt for the participation fee.
Payment
Payments should be made at the time of registration. The participation fee is 40 €, track breaking is 50 €, team fee is 30 €/person, and additional series is 20 €/series. The Open power hit fee is 30 €, which includes FMAF membership for one year. Payment instructions and account number can be found in the registration form.
EM Competition Fees
- Participation fee | 40€ |
- Additional series | 20€ |
- Track breaking fee | 50€ |
- Team fee | 30€ |
SM Competition Fees
- Open powerhit fee | 30€ |
KUTSU EM ja SM KILPAILUIHIN 15.3.2025
INVITATION EUROPEAN and FINNISH CHAMPIONSHIP TOURNAMENT 15.3.2025
KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
ILMOITTAUTUMISLOMAKE / REGISTRATION FORM


15.03.2025 nähdään 2KPL virallista Guinness World Records yritystä "Fistman", TERVETULOA!
